Täydellinen jumi

Joskus tuntuu sellaiselta, että kaikki on sanottu, eikä uutta sanottavaa etsimisistä huolimatta löydy. Juuri nyt on sellainen olo. Tämä blogi suorastaan huutaa jatkoa edelliselle kirjoitukselle, mutta minkäs teet, kun pää on tyhjä!

Nyhjäistään tyhjästä sitten jutuntynkää.

Minun pitäisi päättää, mitä teen jatkossa harrastusteni kanssa. On hieman ongelmallinen tilanne, kun pitäisi ehtiä kahteen tai kolmeen paikkaan yhtä aikaa. Toisaalta ihminen ei elä hengittämättä (lue: intohimoistani en voi päästää irti). Olisi keksittävä kompromissi.

Minulla on ainakin pari viikkoa lomaa. Ei tietenkään leipätyöstä, jota raadan kiivaammin kuin aikoihin. Lomaa siitä, mitä kutsutaan hengittämiseksi. Ehkä se tyhjä tila päässäni johtaa tähän blogikirjoittamisen vaikeuteen. Aiheita pitäisi keksiä jostain muusta kuin mediasta. Ehkä en osaa ajatella muuta?? Huolestuttavaa!

Tässä kun pohtii kaikenlaisia vaihtoehtoja, törmää väkisin ajatukseen itseluottamuksesta ja oman itsensä tuntemisesta. Uskaltaako sitä hypätä jonkun vieraamman aiheen pariin, kun on näin pitkään ollut sen tutumman parissa?

Jotkut tekevät, eivätkä pohdi turhan pitkään. Eräs hyvä tuttavani, entinen kollegani sai töitä. Hieno homma hänen kannaltaan. Tuntuu hyvältä ajatella, että eteenpäin pyrkivät hyvät tyypit menestyvät. Tai ainakin saavuttavat jotain olemalla rohkeita. Olisinpa itsekin. No joissakin asioissa olen.

Ajatus siitä, että en enää osaa kirjoittaa tai ajatella, jäi vaivaamaan mieltäni. Ehkäpä päivitän tätä blogia seuraavan kerran vasta sitten, kun tiedän mitä itseltäni haluan. Toinen vaihtoehto on kirjoittaa samanlaista soopaa, jota näet tämän lauseen edellä. Tajunnanvirta vailla tajuntaa on ikävä kyllä sama asia kuin paperi ilman kirjaimia ja lause ilman alkua ja loppua.

Jumi.