Facebook on kätevä apu monessa asiassa. Sen avulla voi pitää yhteyttä henkilöihin, jotka eivät ole muuten normaalissa sosiaalisessa elämässä joka päivä läsnä. Yksityisviestit tavoittavat tehokkaasti silloin, kun Facebook toimii tai tavoiteltu henkilö käy aktiivisesti kirjautumassa ”naamakirjaan”. Muissa tapauksissa sähköposti tai tekstiviesti / soitto ovat kiistatta nopeimmat tavoittamiskeinot.
Niin kuin edellä olevasta voi päätellä, on Facebookissa monenlaisia käyttäjiä. Jotkut ”asuvat” siellä, toiset taas käyvät lukemassa palveluun tulleita viestejä harvakseltaan. ”Asujat” saattavat viettää aikaa Facebookissa tuntitolkulla pelaamalla pelejä tai chattailemalla kaverien kanssa, jos chat sattuu toimimaan. Harvakseltaan tiliään päivittävät ovat usein vaikeimmin tavoitettavia, eikä heidän kanssaan juuri koskaan tule vaihdettua ajatuksia. Kuka jaksaa odottaa vastausta yksityisviestiin kuukausikaupalla? En ainakaan minä, joka olen ottanut Facebookin käyttööni tehokkaana mediavälineenä.
Jokaisella on siis oma tapansa toimia netissä. Itse pyrin pitämään tilapäivitykseni minimissä tai ainakin kohtuuden rajoissa, eikä chat ole ollut viime aikoina auki kovin usein. Kaipaan myös yksityisyyttä, vaikka osa sosiaalisesta elämästäni onkin valunut nettiin. Korostan: vain osa!
Facebook on erään ystäväni sanoin ”uusi väestörekisteri”. Totta. Sen avulla voi äkkiä muodostaa kuvan tuttavastaan tai puolitutustaan, joka roikkuu kaverilistalla. Status- eli tilapäivitys kertoo usein jotain käyttäjästä tai tämän elämäntilanteesta. Juuri se tekee Facebookista jonkinlaisen väestörekisterin karsitun version. Se myös ruokkii urkkimaan muiden tietoja. Joskus tulee kieltämättä katsottua, onko kaverilistalla olijoiden tiedoissa tapahtunut muutoksia. Jos et halua, että sinua tarkkaillaan, niin älä silloin kerro itsestäsi kaikkea julkisesti. En minäkään niin tee.
Vaikka Facebook onkin tavallaan hyvin kiusallinen sosiaalisen median palvelu, voi se myös suoda keinon ilmaista hyviä ja huonoja tunteitaan. Kun joku tuttu saa työtä, on hän luonnollisesti onnellinen. Ja hän kertoo siitä mielellään statuksessaan. Ja silloin pitää onnitella. Sosiaalista mediaa parhaimmillaan. Tai kun toinen kertoo vakavasta sairaudestaan avoimesti, on silloin osoitettava myötätuntoa ja tukea. Läsnä voi olla myös Facebookin avulla.
Verkostoituminen on nykyään jo niin luonnollinen asia, ettei juuri kukaan tutuistani kyseenalaista sitä. Kaikki heistä ei tietenkään ole rekisteröitynyt Facebook-käyttäjäksi, mutta Facebookin he tunnustavat siitä huolimatta paljon muuksikin kuin huuhaaksi. Jos osaa netin pelisäännöt ja omaa tervettä järkeä, voi naamakirjan kääntää hyödykseen. Kunhan ei julkaise siellä tekstiä tai kuvia, joita sitten myöhemmin katuu. Niitä kun on netistä pirun hankalaa saada pois. Toisin kuin ”oikeassa” sosiaalisessa elämässä, jossa ihmismuisti kadottaa ikävätkin tiedot, kunhan aikaa kuluu.
Jos sosiaalinen elämäsi on pelkästään yhtä kuin Facebook, irkki, mese tai muut, hanki äkkiä itsellesi myös sitä perinteistä sosiaalista elämää. Jos vain hyödynnät edellä lueteltuja foorumeja, olet ns. in eli nykyaikainen ihminen. Tärkeintä on, että ystävää ei jätetä – ei netissä eikä live-maailmassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti