Elämme tiedonvälityksen vallankumousta. Meillä on internet, joka on niin sanotusti vapaa alusta ilmaista itseään. Toki nettiäkin valvotaan jossain norsunluutorneissa kaukana meistä, mutta tuskin kovin moni joutuu suoranaisen sensuroinnin kohteeksi kirjoittaessaan ajatuksia blogiin tai muille sivustoille. Oletusarvona on siis mediademokratia, joka mahdollistaa kenelle tahansa mahdollisimman vapaan pääsyn tuottamaan mielipiteitä perustuslakiimme nojautuen.
Toista oli vanhassa ”kunnon” Neuvostoliitossa, jonka sosialistinen järjestelmä perustui kansalaisten kusettamiseen. Kielteisistä asioista ei kerrottu kansalle, mutta myönteiset saavutukset huudettiin sitten joka tuutista, niin lehtien palstoilla, radiossa kuin televisiossa. Perusajatus oli, että kansan hallitseminen onnistuu vain valheella ja tiukalla otteella tiedotusvälineistä. Media kuten muukin valtion kannalta merkittävä toiminta, käytännössä katsoen siis kaikki, oli valtion omaisuutta.
Hyvänä esimerkkinä täydellisestä kontrollista oli Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta tiedottaminen vuonna 1986. Onnettomuus pääsi tapahtumaan tuossa ihanteiden ja aatteiden suuressa isänmaassa, jossa kansa (se osa, joka oli sitä harmaata massaa) luuli elävänsä kuin herran kukkarossa. Totuus, tai ainakin jotain sinne päin, kerrottiin vasta pari päivää tuhoisan säteilyonnettomuuden tapahtumisen jälkeen.
Voin vain kuvitella, millaisissa tunnelmissa neuvostojohto oli, kun totuus onnettomuudesta valkeni. Valehtelivatko he itselleen, ettei mitään tapahtunut, vaikka onnettomuus oli hirveä tosiseikka? Eivät varmaankaan, sillä neukkulassa oli ennenkin peitelty totuuksia valtion olemassaoloa vaarantavista tapahtumista. Uskon, että tälläkin kertaa vain vähäteltiin, vaikka pissa oli jo valtiojohdon pöksyissä. Usko omaan tekemiseen taisi kokea pahan kolahduksen, josta ei tällä kertaa voitu syyttää länsimaita.
Kun tieto lisääntyy, järjestelmät kaatuvat. Kuka tietää, miten käy EU:lle aikojen saatossa. Sitähän on verrattu Neuvostoliittoon. Emme me täällä lännessä, sellaiseksi kai suomettunutta isänmaatamme voi nykyisin kutsua, olla Pekkaa pahempia. Viikonloppuna kohuttiin Ruotsissa Wikileaks-sivuston perustajan Julian Assangen joutumisesta raiskauvepäilyjen kohteeksi. Assange kielsi jyrkästi epäilyt ja väitti niitä mustamaalaamisyritykseksi. Sittemmin Assangesta tehty pidätysmääräys kumottiin.
Mitä tämä tapaus kertoo meidän aikakaudestamme? Wikileaks julkaisi taannoin arkaluontoisia tietoja muun muassa kansainvälisestä Afganistan-operaatiosta, mikä sai erityisesti Yhdysvallat takajaloilleen. Oliko Assangen tapaus yritys mustamaalata pahaa jälkeä paljastuksillaan suurvaltojen kilpeen tehnyttä paljastussivustoa? Jos näin oli, emme erotu mitenkään edellä kuvaillusta Neuvostoliitosta. Oman pärstän tahriintuminen pitää estää keinolla millä hyvänsä.
Joka tapauksessa nuo olivat vain pintaraapaisuja siitä kaikesta, mitä ympärillämme on tapahtunut. Jos mennään sinne, missä me tavallisen maan matoset elämme eli ruohonjuuritasolle, niin emme me ihmiset ole oikeastaan yhtään erilaisia kuin nuo pahat valtiot, ne pakolliset yhteisöt, joita ilman maailmassa vallitsisi kaaos. Vai olisiko ihminen lojaalisempi toiselle ilman erottelua eri valtioiden kansalaisiksi? En usko, että olisi.
Jokainen meistä tekee virheitä, mutta niiden käsittelemisessä on eroja. Joku noudattaa Neuvostoliiton mallia ja saa asiat näyttämään itselleen edullisilta, vaikka se vaatisi valehtelemista itselle. Tällaiset tapaukset, joita hylkiöiksikin voisi kutsua, ovat sellaisia, joilla pudotus maanpinnalle on huomattavasti jyrkempi kuin sellaisilla, jotka pyrkivät myöntämään omat virheensä edes jollain tavalla siedettävin selityksin.
Internet antaa meille kansalaisille siis keinon tuoda omia näköalojamme suuremman yleisön kuin sen oman kuppikunnan tietoisuuteen. Entäpä jos se oma kuppikunta on sokea näkemään metsää puilta ja uskoo johtajaansa kuin neuvostokansalainen Staliniin? Entä jos se kuppikuntaan kuulumaton osa netin selaajista onkin sitä toisinajattelijaporukkaa, joka hakee sen uutisen molemmat puolet esille? Eikö se ole vaarallista suurelle johtajalle, joka narsismin kuorissa pelkää koko ajan paljastuvansa VALEHTELIJAKSI?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti